Tapahtumakalenteri

Kuuletko sydämesi kutsun?

Ystävänpäivän lempeä viikonloppuretriitti, jonka keskiössä on hermoston vakauttaminen sekä intuition ja sydämen äänen selkeyttäminen

Me emme kuule intuition ääntä ja sydämen ohjausta, kun elämme kroonisesti stressitilassa, jatkuvassa kiireessä tai liiallisen kuormituksen alla.

Sydämen ääni on herkkä viesti, jonka kuulee ja erottaa selkeästi vasta silloin, kun olemme hermostollisesti riittävän turvassa ja elämässä on tilaa pysähtymiselle – tilaa tekemisen lisäksi myös olemiselle.

Hermoston vakautumisen ja sisäisen turvan lisääntymisen myötä sisäinen maailmamme alkaa kirkastua. Silloin voimme erottaa aidon intuitiivisen tiedon pelon tarinoista ja vanhoista selviytymismekanismeista.

Retriitin ohjelma on rakennettu tukemaan juuri tätä prosessia.

Aloitamme palaamalla kehoon ja läsnäoloon. Sen jälkeen avaamme ymmärrystä hermoston lainalaisuuksista ja polyvagaalisesta teoriasta – miksi kehon ja hermoston tila vaikuttaa intuitioon ja ajatteluun niin syvästi.

Tämän jälkeen matkamme jatkuu sydämen äärelle: harjoittelemme sitä, miten kuulla oma sisäinen viisaus selkeästi, ilman että se sekoittuu pelon sävyttämiin mielen tarinoihin.

Viikonlopun aikana tutkimme:

– mitä tapahtuu, kun hermoston saa säätelyyn ja kuuntelemiselle avautuu tilaa

– miten erottaa intuitio pelon sävyttämistä vanhoista tarinoista

– miten oma erottelukyky vahvistuu, selkeytyy ja syvenee

– miten keho kertoo, mikä on totta ja oikeaa juuri sinulle

Tällä retriitillä voit päästää irti suorittamisesta ja tehdä ohjatun, kannatellun matkan kehoosi – sisäiseen viisauteen ja sydämen äänen äärelle.

Tämä retriitti on uusi kokonaisuus ja samalla ensimmäinen yhteistyöni Pyhtään Stockfors Villagen kanssa.

Retriitille mahtuu mukaan enintään 15 osallistujaa.

Retriitti nyt kampanjahinnoin!

Ystävänpäivän lähestyessä haluan tarjota mahdollisuuden osallistua edullisemmin yhdessä toisen kanssa. Kampanjan ajan, kun ilmoittaudutte kaksi henkilöä yhtä aikaa (ystävä, kumppani tai muu läheinen), saatte –14 % alennuksen retriitin ohjauksen osuudesta per henkilö.

Normaali hinta: 250 € / henkilö
Kampanjahinta kahden ilmoittautuessa yhdessä: 215 € / henkilö (–14 % ohjauksen osuudesta)

Näin hyödynnät kampanjan:
Lähetä molempien nimet sähköpostitse osoitteeseen
katri@elamanmakuinen.fi, niin lähetän laskun alennetulla hinnalla.

Kampanja on voimassa 25.1.2026 saakka.

Majoitus ja ruokailut maksetaan paikan päällä saapuessasi retriittipaikkaan. 

Majoitus Stockfors Villagessa on 80 € vuorokausi ja sisältää majoituksen jaetussa huoneessa sekä kolme ateriaa päivässä. 1 hengen huoneen lisämaksu on 30€/vrk.

Retriitin kesto on kaksi vuorokautta (pe–su), joten majoituksen kokonaishinta on 160 €. Hintaan sisältyvät myös liinavaatteet ja pyyhkeet. Lisäksi saunamaksu on 70 € koko ryhmältä. Saunamaksun osuus/hlö määräytyy retriitin lopullisen osallistujamäärän mukaan.

Alla olevasta linkistä pääset ihastelemaan, kuinka kauniissa miljöössä retriitti toteutetaan:

Katso tästä!

Alustava ohjelma:

Perjantai – Saapuminen & laskeutuminen

klo 17 Saapuminen, sisäänkirjautuminen ja omaan huoneeseen asettuminen
klo 18 Illallinen
klo 19 Alkupiiri ja viikonlopun avaaminen
klo 20.30 Hiljentyminen omaan tilaan ja levollinen ilta

Lauantai – Keho, hermosto ja sydämen kuuntelu

klo 9 Aamupala
klo 10 Lempeää liikettä ja venyttelyä hermoston kanssa
klo 10.30 Alustava katsaus polyvagaaliseen teoriaan

klo 12 Pieniä reflektiotehtäviä ja aikaa omalle olemiselle

klo 13.00 Lounas
klo 14.00 Kerroksellisen musiikin kannattelema sisäinen matka

klo 15 Iltapäiväkahvit tai -teet

klo 15.30 Rentoutusharjoituksia ja aikaa omalle olemiselle
klo 18 Illallinen

klo 19 Kynttiläkävely ja sauna
klo 21 Hiljentyminen omaan tilaan

Sunnuntai – Intuitio, erottelukyky 

klo 9 Aamupala
klo 10 Intuitio ja erottelukyky – kehon ja mielen selkeys
klo 11 Sydänöljyrituaali
klo 12 Lounas
klo 13 Loppupiiri
klo 14 Päätöskahvit tai -teet ja kotiinlähtö

Ovet ReRoot Valmentaja -koulutukseen avautuvat huhtikuussa 2026!

Tämä koulutusohjelma on sinulle, joka haluat toimia traumainformoituna somaattisena valmentajana

Koulutus kestää vuoden.

Ohjelma etenee vaiheittain: ensin kehollistat prosessin itse ja sen jälkeen syvennyt valmentajan työkaluihin ja menetelmiin. Koulutusohjelmaan voi osallistua sekä jo hyvinvointialalla toimivat, jotka haluavat jatkossa työskennellä traumainformoidulla otteella, että ne, jotka haluavat puhtaasti opiskella traumainformoiduksi valmentajaksi.

Tähän koulutusohjelmaan otan mukaan maksimissaan kymmenen osallistujaa, jotta jokainen saa riittävän tuen ja ohjauksen oppimisensa ja kehityksensä tueksi.

 ReRoot-valmentajakoulutus – Moduulirakenne

1) Polyvagaalinen teoria ja somaattisen eheytymisen periaatteet

Autonomisen hermoston toimintalogiikka, turvan ja yhteyden fysiologia, pendulaation ja titrauksen käytännöt sekä somaattisen muutoksen perusperiaatteet.

2) Rajat, terve aggressio, suru ja häpeän suojamekanismit

Rajat sisäisen turvan kivijalkana, terve aggressio elinvoiman ja tahdonvoiman lähteenä, surun vapauttava rooli sekä häpeän suojamekanismit (mukaan lukien dissosiaatio).

3) Ylisukupolvisten taakkasiirtymien vaikutus hermostonsäätelyyn

Peritty stressifysiologia, epigeneettinen kuormitus, sukupolvien yli siirtyvät selviytymisstrategiat ja niiden purkaminen trauma-informoidusti.

4) Navigointi in-between-vaiheessa: hermoston ja hormonitoiminnan tuki muutoksen keskellä sekä post-traumaattinen kasvu

Siirtymävaiheiden psykofyysinen logiikka ja välitilan keskeinen rooli elämänmuutoksissa. Tässä moduulissa vahvistamme hermoston kantokykyä, harjoittelemme kestävää tavoitteenasettelua ja opimme hyödyntämään aivojen välittäjäaineita muutoksen tukena. 

Lisäksi tutkimme sen vaiheen tunnusmerkkejä, jossa muutosprosessin pitkäjänteinen työ alkaa kantaa tavalla, joka avaa tilaa post-traumaattiselle kasvulle – vaiheelle, jossa menneeseen kiinnittynyt minäkuva alkaa hellittää ja kasvu suuntautuu sen uuden identiteetin pohjalta, joka somaattisen työskentelyn myötä on avautunut ja johon nyt on olemassa kapasiteetti astua.

5) Trauma-informoidun työotteen viitekehys valmennuksessa

Traumasensitiivinen kieli, vastuurajat, valmentaja vs. terapeutti -roolien erot, eettisyys, hyvän valmennussuhteen rakenteet, turvallisen tilan pitäminen ja valmentajan itse- ja yhteyssäätelytaidot.

6) Valmentajan työkalut, käytännön sovellukset ja osaamisen näytöt

Moduuli kokoaa yhteen ReRoot-valmennuksen työkalut, harjoitukset ja käytännön prosessirakenteet asiakastyöhön. Syvennämme valmentajan kykyä suunnitella, ohjata ja rajata työtään, ja päätämme koulutuksen sertifikaattiin vaadittavilla osaamisen näytöillä.

REROOT-valmentajakoulutus – hinnoittelu

Tammikuu 2026 – Super Early Bird: 3 000€

Helmikuu 2026 -Early Bird 3 300€

Maaliskuusta koulutuksen alkamiseen asti: 3 600 €

Osamaksuesimerkit

12 kuukauden maksusuunnitelma:

• 3 000 € → 250 €/kk

• 3 300 € → 275 €/kk

• 3 600 € → 300 €/kk

24 kuukauden maksusuunnitelma:

• 3 000 € → 125 €/kk

• 3 300 € → 137,5 €/kk

• 3 600 € → 150 €/kk

Jos valitset osamaksun, saat minulta sähköpostitse henkilökohtaisen maksusuunnitelman ja ohjeet.

Täytä ilmoittautumislomake tästä

Kipu, viha ja suru – workshop-sarja tukahdutetuista tunteista vapautumiseen

Tämä kolmen workshopin sarja on sinulle, joka haluat ymmärtää ja vapauttaa niitä tunteita, joita et ole koskaan saanut tuntea. Tunteita, jotka ovat jääneet hermoston häiriötiloiksi ja vaikuttavat yhä siihen, miten elät, valitset ja reagoit.

Sarja koostuu kolmesta itsenäisestä, mutta toisiinsa nivoutuvasta osasta: kipu, viha ja suru. Voit osallistua yhteen tai kulkea koko kaaren.

Workshop 1: Kipu – ensimmäinen portti muutokseen

Kipu on usein se kohta, jota vältämme viimeiseen asti.

Silti juuri kipu on se ensimmäinen kerros, jota emme voi sivuuttaa – se näyttää, missä olemme erkaantuneet itsestämme.

Työpajassa tarkastelemme kipua useista näkökulmista:

• eksistentiaalinen kipu ja merkityksen etsintä

• emotionaalinen kipu: tuntemattomat tai tukahdetetut tunteet

• kehollinen kipu: hermoston suojamekanismit ja krooniset jännitykset

Opit olemaan kivun kanssa lempeästi, ilman suorittamista tai pakkoa muuttaa sitä. Kipu saa tulla näkyväksi turvallisesti.

Workshop 2: Viha – suojatunteen uudelleen ymmärtäminen

Viha on tunne, jota moni pelkää. Usein se on kuitenkin keino selviytyä: suojakerros, joka estää meitä kohtaamasta kaikkein haavoittuvimpia tunteita.

Tässä työpajassa avaamme:

• miten viha liittyy rajoihin ja autonomiaan

• mitä terve aggressio on ja miksi sitä tarvitaan

• miten viha ilmenee kehossa ja hermostossa

• miten vihasta vapautuu takaisin elämänvoimaan

Työpajan tavoitteena ei ole lisätä vihaa, vaan palauttaa sen alkuperäinen tehtävä: suojella, ohjata ja auttaa toimimaan.

Workshop 3: Suru – viimeinen portti myötätuntoon

Kun viha saa tulla näkyväksi, sen alle hautautuu myös suru.

Usein suru on oikeudetonta surua – sellaista, jolle ei ole annettu lupaa eikä ole ollut tilaa.

Tässä työpajassa tarkastelemme:

• oikeudetonta surua ja sen vaikutusta hermostoon

• ylisukupolvisen surun siirtymistä

• miten suru muuttuu integroimattomaksi ja näkyy kehossa

• mitä tapahtuu, kun suru kohdataan turvallisesti ja lempeästi

Suru pehmentää. Suru avaa tien myötätuntoon – itseä kohtaan ja elämää kohtaan.

Kenelle?

Sinulle, joka:

• kannat sisäistä kuormaa

• haluat ymmärtää tunteidesi juuria

• kaipaat rauhallista, asiantuntevaa ohjausta hermoston ehdoilla

• haluat muutosta, muttet tiedä mistä aloittaa

Kesto, toteutus ja tallenteet

• 2 tuntia / workshop

• Toteutus Zoomissa

• Tallenne saatavilla

Ajankohdat:

• Kipu: 5. tammikuuta

• Viha: 2. helmikuuta

• Suru: 2. maaliskuuta

Hinta

• 33€ / työpaja

• 77€ / koko kolmen workshopin sarja

Voit osallistua yhteen teemaan – tai kulkea koko kaaren ja kokea, miten nämä kolme tunnetta yhdistyvät toisiinsa.

Ostoksille tästä:

Koko workshop -sarja

Kipu -wokshop

Viha -workshop

Suru -workshop